Vaikka jo eilen toivottelin joulurauhaa, palaan vielä. Nimittäin olen huomannut, kuinka pienissä asioissa onni voi asua. Ehkä häivähdyksenomaisissa, toiselle niin tavallisissa, minulle niin oudoissa ja suurissa. Istuimme J:n kanssa yksi päivä keittiössä kahvilla tai jotain, siivosin samalla keittiön kukasta kuivia lehtiä roskikseen. Kun siivoukseni oli valmis, J nappasi roskiksen, joka oli täynnä ja lähti viemään sen. Pyytämättä, sanomatta. Itsekseen. Tänään isompi heräsi hirveän aikaisin, eikä meinannut saada unta. Piti meitä hereillä vaikka kuinka kauan, eikä J sitten ollutkaan saanut enää unta. Oli tullut alakertaan. Huomasin juuri, että hän on aamun tunteina lämmittänyt uunia. Meille lämmintä, ennen kuin hän lähtee.
"Uudet säännöt.", sanoo J minulle usein, kun ihmettelen jotain, pelkään jotain, toimin asioissa niin kuin olen tottunut. Uusiin sääntöihin kuuluu, että minun ei tarvitse pärjätä yksin, ei tarvitse ottaa vastuuta kaikesta yksin, ei tarvitse koko ajan peilata toisen mielialoja. Että olen rakastettu ja tärkeä itsenäni. Tämmöisenään. Että joku muukin hakee puita, tekee lumitöitä. Ilman pyytämistä ja pakottamista, ilman että minä olen työnjohtajana ja kannan vastuun töiden sujumisesta. Uusiin sääntöihin kuuluu, että aikuiset ovat aikuisia.
Tänään elämä tuntuu niin hyvältä.