lauantai 8. kesäkuuta 2013

Normaalin elämän malli ja makkaranpaisto

Olen menossa tänään lasten kanssa ystävän mökille makkaranpaistoon. Toinenkin ystäväni lapsineen tulee. Vuosikaudet olen ikäänkuin unohtanut omat ystäväni, on menty miehen mukaan. Kun mies ei tunne oloaan hyväksi minun ystävieni kanssa, olen keksinyt tekosyitä, miksi en voi olla ja mennä heidän kanssaan. Ajan kanssa tietenkin lakkasivat jo pyytämästä. Monille huonoissa suhteissa eläville käy käsittääkseni näin. Puolin ja toisin, miehille ja naisille.

Nämä ystävät tietävät aviokriisistä, eivätkä siksi kuuntele vastalauseita. Tietävät, että tarvitsen ihmisiä. Tietävät, että minulle tekee hyvää olla heidän kanssaan. Tietävät, että minä ja lapset tarvitsemme nyt kivoja juttuja. Vaikka saatan sanoa, että en minä, ja on niin hankalaa ja mahtaakohan se nyt onnistua.

Olen huomannut, että normaalin elämän malli on minulta toisinaan hukassa. Mitä ihmisiltä voi odottaa? Miten tavalliset perheet toimii? Tämä ystäväni, jolla on lapset, jotenkin näyttää minulle normaaliutta. Sanoo, että mennään kävelylle, hänen miehensä vahtii sillä aikaa minunkin lapseni. Minun mieheni ei vahdi koskaan kenenkään lapsia, hyvä jos omiaan. Hänen miehensä sanoo, että tottakai, ei ongelmaa.

Toivottavasti tänään ei sada paljoa vettä. Vaikka tuskin silläkään olisi merkitystä päivän onnistumisen suhteen.