Kuka minä olen? Nainen kyllä ja äiti myös. Vaimo. Ahkera työläinen. Ystävä. Sisko. Kaikki jonkin ulkopuolisen määrittämiä kuvauksia sille, millaisessa suhteessa olen toisiin. Mutta kuka minä olen? Usein mietin, että toimisinko tilanteissa toisin, jos olisin valinnut alunperin jonkin toisen tien. Opiskellut vaikka eri ammatin tai muuttanut aivan toiselle puolelle Suomea. Jos olisin valinnut eri miehen aviopuolisokseni ja lasteni isäksi. Katsoisiko peilistä silloin eri nainen? Vai tämä sama kuitenkin? Paljonko minuudesta on tullut jo äidinmaidossa ja kasvatuksesta kotoa, niistä tilanteista, joissa oppia ammennetaan? Minun lapsuuteni oli näennäisen turvattu; omakotitalossa koivujen katveessa, kaksilapsisessa perheessä, molemmat vanhemmat hyvässä työssä, kesämökki ja kaksi autoa. Mutta tämän näennäisyyden kääntöpuolella oli ongelmia alkoholin kanssa, ongelmia vanhemmuuden kanssa. Ei mitään kamalan katastrofaalista, mutta kuitenkin sellaista, että se muokkasi minusta minut. Olen näennäisen ärhäkkä sanomaan, mutta sisimmässäni haluaisin vain hyväksyntää, rakkautta ja lempeitä sanoja. En usko niitä saavani ja näytän siksi kaikille, että en olisi halunnutkaan. Omasta käytöksestä varmaankin johtuu, että sitä saa mitä tilaa. Eli ärhäkkää käytöstä takaisinkin tai väistelyä, mikä usein onkin turvallisempi valinta. Oma mieheni on varsin hyvä siirtymään takaviistoon, askeleita taaksepäin, ei vain kuuntele, menee pois... Varmaankin oma vikani, vaikka olisi niin mukava syyttää miestä itseään kaikesta, mikä parisuhteessa ei toimi. Mutta kirjoitan parisuhteesta eri kerran, nyt mietin sitä, kuka olen.
Minkä valinnan teen, jos on kaksi vaihtoehtoa? Jos voi valita sisätyöt tai ulkotyöt, otan usein sisätyöt. Jos voi valita suolaista tai makeaa, otan usein makeaa. Jos voi valita jännitystä tai romantiikkaa, otan usein romantiikkaa. Pidän tulen huminasta uunissa, iltateestä, englantilaisista poliisisarjoista, dekkareista, tuoreesta pullasta, auringon paisteesta hangella, villasukista, kaikesta kauniista, lapsista nukkumassa kainalossa, hiljaisuudesta. Pidän keskusteluista, jotka eivät ala mistään, eivätkä pääty mihinkään. Puhelimesta en pidä. Enkä kauhuelokuvista. Hirveästä metelistä ja hässäkästä en myöskään pidä. Sotkusta ja keskeneräisyydestä hermostun. Hitaista ihmisistä ja päättämättömyydestä käyn kärsimättömäksi. Mielestäni olen lähes aina oikeassa ja useimmiten sanonkin sen. Ikävä kyllä.