Tämä viikko on ollut J:n kanssa erittäin seesteinen. Viime viikonloppuna oltiin kahdestaan ja puhuttiin asioita selviksi. Pelkoja, toiveita, tarpeita. Hyvää oloa ja huonoa oloa. Kaikki tarpeellinen tuli sanottua ja nyt on hyvä. Kummallakin. Vaikka ennenkin oli varma olo, nyt on varmempi.
Vein perjantaina lapsia isälleen ja kävin samalla omassa talossani. En tuntenut siellä enää niin suurta kaipausta kotiin kuin aiemin olen tuntenut.Tuntui, että ehkä olisin kohta valmis luopumaan? En tiedä. Ehkä.
Lasten kanssa viikon teema oli isänpäivä. Pienempi halusi tehdä päiväkodin askartelun J:lle. Tekikin ja halusi antaa heti, kun on oikean isänpäivän isällään. Kysyin, että haluaako tehdä isälleen kortin kotona. Onko pakko? kysyi lapsi. Ei ole pakko, ei. Pienempi näki kolmena yönä painajaisia. Isänpäiväkö syynä? Isomman kanssa puhuttiin viime vuoden isänpäivästä. Kun omaa isää ei ollut mailla halmeilla, äiti kävi päiväkodin isänpäiväkahvilla ja ukki tuli syömään kakkua ja ottamaan vastaan lahjoja. Paremmin nyt kai kuitenkin.
Semmoinen viikko. Onneksi isänpäivä on pian ohi ja tavallinen arki jatkuu. Arki on hyvä.