sunnuntai 10. elokuuta 2014

Hyvältä ja selkeältä

Jotensakin raskas viikko. Ensimmäinen täysi viikko uudessa työssä ja perjantaina löysin ihmisen, joka tuntui ymmärtävän hämmennykseni uuden työn äärellä. Sain voimia ymmärryksestä, vaikka eväitä juuri en saanutkaan itse työn tekemiseen. Pitää vain opetella kantapään kautta, mutta niin se siinä työssä menee. Uskon kyllä nyt, että opin. J oli väsynyt lastenhoidosta. Ja siitä syystä myös äreä. Ei lapsille, vaan minulle. Kyllä se äreyskin siitä asettui. 

Päätettiin mennä viikonlopuksi minun kotiini. Grillattiin, saunottiin, käytiin uimassa. J pinosi talveksi ostamani puut. Teki minulle halkopinon. Kauniin pinon. Itsekin pinosin puita ulkosaunan katoksen alle talven löylyjä varten. Nurmikko leikattiin, pensaita karsittiin. Oltiin yhdessä ja lähellä. Supateltiin peiton alla. Lapset kävivät naapurissa ja leikkivät tutuilla paikoilla omalla pihalla.

Nyt ollaan jo taas takaisin uudessa kodissa. Huomenna on minulla työpäivä, isommalla koulupäivä. J ja pienempi lomailevat vielä pari päivää. Käyvät uimassa, kirjastossa, ostavat jäätelöt. Kaikki tuntuu nyt taas hyvältä ja selkeältä.