lauantai 12. heinäkuuta 2014

Sekalaisia aatoksia siivouspäivänä

Tänään on suuri pyykkipäivä. Petauspatja, päiväpeitto, tyynyt, lakanat, pyyhkeet, ehkä peittokin. Ison sängyn petauspatja ei mahdu koneeseen, ei sisus, eikä päällinen. Sisuksen jo pesin saavissa kylpyhuoneessa, päällinen on likoamassa. Päiväpeite on jo kuivumassa ja koneessa seuraava satsi pyörimässä. Lapset juoksevat sisään ja ulos. Lattioille kertyy hiekkaa ja nurmikonleikkuusilppua. Siivoan ne sitten illemmalla. Lapset keräsivät pensaasta punaisia viinimarjoja. "Teethän äiti piirakkaa?" Teenhän minä.

Suuret pyykkipäivät tuovat tunteen, että koti on hallinnassa. Puhdasta ja raikasta myös paikoista, joihin ei näe. Pään alla puhtaan tuntu. Siivosin joku aika sitten uudessa kodissa kaikki keittiönkaapit. Jokainen tavara ulos, hyllyjen puhdistus, vanhentuneet pois, astiat koneeseen ja kaappiin uuteen järjestykseen. Käytössä on nyt astioita, jotka eivät ole toviin olleet. Sekin antaa tunteen, että koti on hallinnassa. Jokainen hylly on tuttu.

Olen huomannut, että kodin järjestyksen tarvetta aiheuttaa mielen kaaos, mutta mielen kaaos ei anna tehdä sitä. Kaaoksessa ei oikein jaksa keskittyä. Järjestyksen teko onnistuu vasta selkeämmällä mielellä. Ehkä mieli alkaa olla selkeämpi? Toisina päivinä olen kyllä kovin kärsimätön ja äreä, toisina rauhallisempi ja lempeämpi. Ehkä se elämä ylipäätään on semmoista?

Kun lasten lähtö isälleen lähestyy, käyn äreäksi. Niinkuin huomaan nytkin. Hyvin heillä on siellä mennyt ja menevät mielellään. Tietenkin olen eri mieltä heidän säännöistään, syömisistään, siisteyskäsityksestään ja muustakin, mutta en usko, että mielipiteen kertominen mitään ainakaan hyvään suuntaan auttaisi. Kuten ei maksamattomista elatusmaksuista huomauttelukaan. Asiat vain ovat niinkuin ovat. Tyydyn siihen. Taas kerran.