Kirjoitin joku aika sitten kipuilusta töissä. Että miten väkeni ansaitsee parempaa johtamista. Että onko tämä minun tappeluni? Näyttää tappelu siirtyneen seuraavaan vaiheeseen. Jouduin alkuviikosta puhutteluun. Mielestäni aivan ylimitoitettuun, epäoikeudenmukaiseen, valheelliseen. Johtamisen näkökulmasta huonosti hoidettuun tilanteeseen. Mitättömistä asioista tehtiin suuria. Esimieheni oli ottanut kaksi ylimmästä johdosta tilaisuuteen mukaan. Ilmoitti minulle reilua tuntia ennen, joten olin yksin. Itsessään tilanne meni ihan hyvin. Jälkipelit jatkuivat vielä viikolla, puolin ja toisin.
Itse koin, että esimieheni ei pysty käsittelemään minua. On niin paljon heikompi ja huonompi, että ei pysty. Joutuu ottamaan taustajoukot mukaan, kun puhuu minulle. Yksi aihe oli puuttumiseni hallinnollisiin prosesseihin. Myönnän. Olen ollut vailla selkeitä ohjeita, perusteluja päätöksille, parempia päätöksiä. Nyt kun itse olen rivimiesten ja -naisten rinnalla, näen niin paljon selkeämmin johdon harhaantumisen arjesta. Joo, olisin voinut toimia hienotunteisemmin. Menen päin. Aina. Kun tapana on. Vaikka viisaampaa olisi toimia toisin. Olin kuulemma estänyt esimiestäni saamasta auktoriteettiasemaa. Minunko vika se on, jos väki kokee hänet epäoikeudenmukaisena?
Siitä huolimatta, että mielestäni olin toiminut ainakin kohtuullisen oikein ja vaikka mielestäni esimieheni oli se, joka on toiminut väärin tai ainakin vääremmin, menetin yöuneni. Sinnepä vain, puf, katosivat. Ei tietenkään täysin kokonaan, mutta menivät kovin heikoiksi. Työntekemiseni kyseenalaistaminen, koko työuran mitätöiminen puheen tasolla, epäilyt rehellisyydestäni, huonosta työstä ja työtoveruudesta syyttäminen. Vaikuttaahan ne alitajuisesti. Kyllähän terve ihminen huonosti nukuttuja öitä kestää, minäkin olen kestänyt kymmenittäin, mutta nyt alkoi perussairauskin oireilla. Menin sitten käymään työterveyslääkärillä. Niin ihana lääkäri, kuunteli koko jutun, aina viime talvesta asti. Tuli tulokseen, että nyt tarvitsen lepoa ja määräsi kaksi viikkoa sairaslomaa. Sanoi, että kyllä ihminen saa olla heikko. Kaikki ovat heikkoja, jokainen tavallaan. Että ei tarvitse jaksaa, jos ei jaksa. Tuli sinne paperiin joku diagnoosikin. Lepäillään nyt sitten. Onhan tässä ollutkin melkoinen vuosi.