Tänään posti toi syyskuusta asti vireillä olleen lainhuudon. Nyt on talo minun. Omistus 1/1. Tiesinkin, että ruuhkaa on käsittelyssä, mutta kieltämättä asian venyminen vaivasi mieltä. Nyt on taas yksi etappi tästä erosta ohi. Hitaasti tämä näyttää käyvän, mutta yksi kerrallaan asiat valmistuvat. Nyt odotan Kelan käsittelyä elatustuesta. Sillä ei ole hätä, pärjään lasten kanssa näinkin, mutta jo exän kiusaksikin haen sen maksuun. Nyt kun lainhuuto on selvä, voin siirtää sähköliittymän vain omiin nimiini. Exän tavaroita on vielä vähän täällä, kai joskus nekin lähtevät.
Sitten se on selvä. Paketoitu ja ohi. Termit avioliitto ja avioero. Elämänvaiheita, jotka on olleet ja menneet, käsitelty. Mietin yksi päivä sukunimeä. Että antaisiko olla vai vaihtaisiko? Nyt kun exästä ei mitään kuulu, eikä edes asu samalla paikkakunnalla, niin sama kai minkä niminen olen? Ei minua kukaan häneen yhdistä ja tällä nimellä olen tällä paikkakunnalla aina ollut. Kannattaako tuota vaihtaa?
Lapset kyselivät yksi ilta, että missä se iskä oikein on. Tuleekohan se iskä koskaan? Vastasin, että en tiedä ja toivotaan, että tulee. Mitäs minä lapsille muuta?