tiistai 7. elokuuta 2012

Omat marjat ja elämisen arki


Kai se uskottava on, että parisuhdekriisi on ohi. Elämä on asettunut tavallisen lapsiperheen arkeen. Eihän tämä kivuttomasti ole mennyt. Monta kertaa on jouduttu keskustelemaan miehen kanssa siitä, että mikä meille on tärkeää ja missä minun rajani menevät. Takaisin kotiin muutettuamme näytti jo ensin, että olemme palaamassa takaisin samoihin käyttäymismalleihin, joita oli ennen täältä kaupunkiin muuttoa. Mutta keskustelujen kautta tilanne saatiin uudeksi aika pian. Tottakai täällä on monta tapaa, jotka ovat samoja kuin ennenkin, mutta ei hyviä ole syytä hävittää. Minä ymmärrän enemmän siitä, mihin mies pystyy ja kykenee ja mies ymmärtää enemmän siitä, että mitä minä haluaisin. Lapsetkin ovat asettuneet ja rauhoittuneet kotiin muuton myötä. Oma piha, omat leikit, samat vanhat. Sänky omalla paikallaan, leikkikalut hyllyillä. Kaikki niinkuin pitää.

Aivan todellinen arki koittaa tällä viikolla. Minä olen jo palannut lomalta töihin, mutta mies ja lapset ovat vielä lomailleet. Tällä viikolla kuitenkin mies palaa kouluunsa ja lapset hoitoon. Aamuherätys tulee lapsillekin aiemmin kuin kaupungissa, kun matkaa on kuitenkin. Päivän leikeistä väsyneet lapset pitäisi vielä saada kotiin asti päivän jälkeen. Arvaan, että kiukuttelua tulee. Toivottavasti syksyn pimeät sateet eivät meidän arkeamme lannista.

Takaisin kotiin muuton jälkeen on osannut iloita monesta vanhasta asiasta taas uudella tavalla. Yksi on se, että pyykkikoneen voi laittaa päälle milloin haluaa. Kerrostalossa kuitenkin piti katsoa kelloa ja nyt koneen voi laittaa yötä vasten käymään ja aamulla ottaa puhtaat pyykit pois. Toinen ilon asia on omat marjapensaat. Vaikka niitä ei paljoa olekaan ja vaikka sato ei päätä huimaa, niin kuitenkin omat marjat antavat tunteen elämän hallinnasta. Minä olen ollut kykenevä marjoja kasvattamaan, en ole riippuvainen kaikista muista. Kunhan lämmityskausi alkaa, niin tiedän jo  nyt, että iloitsen tulesta uunissa. Lämpimästä liekistä, joka palaa. Puukiuas on jo nyt antanut muistutuksen siitä, että mitä tuli on ja mitä se minulle merkitsee.

Vaikka minä ja lapset olemme selkeästi tyytyväisempiä täällä kotona, niin huomaan kyllä, että mies välillä kaipaa kaupunkiin. Mies ei ole muuttunut omakotitaloihmiseksi tässä vuoden aikana. Yhä mies mieluummin teettäisi pihatyöt jollakulla muulla ja antaisi huoltomiehen hoitaa pienet korjaukset. Yhä mies kaipaa sitä ajatusta, että voisi halutessaan mennä elokuviin kävellen, vaikka ei kaupungissa ollessamme niin tehnytkään. Jotenkin miehelle asumisen arvot on toiset kuin minulle, mutta mies ymmärtää, että minä tarvitsen tätä. Minunkin on siis ymmärrettävä, että mies tarvitsee jotakin muutakin kuin tätä. Vaikka minulle raparperin vieressä asuminen on elämää parhaimmlllaan, ei se miehelle sitä ole. Kompromisseja siis haetaan yhä.