tiistai 30. elokuuta 2011

Pienen miehen kaupankäynti


Olisi ollut tänään äidin nukutusvuoro. Nukutusvuorot sovitaan etukäteen, jotta epämääräiseltä riitelyltä säästytään puolin ja toisin. Sekä aikuisten että lasten kesken. Aiemmin nukutusvuorot olivat aina äidin vuoroja, lähes poikkeuksetta, mutta kaikenlaisten kriisikeskustelujen jälkeen isälläkin on nyt nukutusvuoroja. Minusta lasten nukutus on melkein päivän parhaita hetkiä. Pienempi nukkuu vieressä ja siellä peiton alla kertoilee omalla tavallaan päivän kuulumiset. Isompikin haluaa moneen kertaan huudella, että kuinka rakas äiti on ja äiti huutelee takaisin, kuinka rakas poika on.

Tänään oli kuitenkin äidillä budjetti työn alla. Huomenna on kokous, pitäisi olla joku mielipide. Alkaa se jo olla mallissaan, mutta sitten kun lukkoon on lyöty, niin turha on enää itkeä, että en minä katsonut kunnolla, kun oli minun nukutusvuoroni. Siispä neuvoteltiin nukutusvuoron vaihdosta. Miehen kanssa neuvottelu oli aika kivuton. Samoin pienempi tyytyi aika helposti. Esikoisen kanssa käytiin neuvottelut. Pitkällisen tarjouskierroksen jälkeen kaupoiksi sovittiin, että pieni mies menee iskän kanssa nukkumaan ilman kiukuttelua ja siitä vastineeksi äiti nukuttaa sitten kolme iltaa peräkkäin. Kauppa sinetöitiin isolla halilla ja suukolla. Ihanat kolme iltaa tiedossa! Tänään teen budjettia.