torstai 4. elokuuta 2011

Vesikriisi


Eilen illalla kesken iltatoimien lakkasi vesi tulemasta. Ensimmäinen oletus oli, että kaivosta on vesi loppunut. Kipaisu pihalle kertoi, että kaivossa on kyllä vetta. Toinen oletus oli, että vesipumpusta on mennyt sulake. Sulaketaulumme on vähintäänkin mielenkiintoinen, mutta ei sieltä sulaketta ollut mennyt (oletettavasti). Kokeilin sitten jo varalta vetää jatkoroikalla sähköt kellariin. Pumppu oli ja pysyi mykkänä. Pumppu siis rikki, eikä ole edes montaa vuotta vanha.

Vesikriisi täällä maalla ei ehkä ole niin suuri kuin kaupungissa. Meillä on toinenkin kaivo, otettiin siitä sitten sankoihin vettä vessa-asioita varten ja viikko sitten laskin kanistereihin jo juomavettä valmiiksi, kun ukkosti. Joten ihan paha vesikriisi ei tullut. Eilen ehdittiin kaikki käydä suihkussa ja jos tänään ei vesikriisi ratkea, niin lämmitetään ulkosauna ja saunanpata. Pyykki muodostuu ongelmaksi kohta, mutta ei vielä.

Ehkä kriisitilanteiden ratkaiseminen ei sovi kaikille luonteille. Mies ei osannut oikein taas ryhtyä millekään, kun minä olin jo käynyt kaivolla ja tutkinut sähkötilanteen. Haki sitten kyllä ulkokaivolta vettä, kun käskin. Nyt ilmeisimmin tämä korjausasia jää miehen vastuulle, kun hän tässä muutoksessaan haluaa osoittaa miehisyyttään. Suuttuu siis, jos minä hoidan. Joten nyt odottelen mielenkiinnolla, että milloin vettä taas tulee hanasta...

Tähän lisäys: mieshän hoiti pestinsä kunnialla ja korjausmies kävi heti aamusta. Vettä tulee siis taas.