sunnuntai 21. elokuuta 2011

Hyvässä seurassa


Eilen oli juhlapäivä. Vaikka näytti jo välillä, että en juhliin pääsekään, niin pääsin kuitenkin. Ja juhlinkin kyllä ihan tosissaan. Tai siis ei tosissaan tosissaan, vaan hirmuisen naurun saattelemana. Oli oikein hyvät juhlat. Rennot ja railakkaat, kaikilla oli kiva ja juhlilla oli myös jatkot ja jatkojen jatkot. Itselläni juominen meni ehkä vähän överiksi, mutta käytös pysyi suunnilleen hallinassa, ei siis mitään sellaista, jota ei aamulla kehtaisi tunnustaa. Pieniä ylilyöntejä, mutta sellaista sattuu. Yötä olin kaupungissa työkaverin luona, joten aamulla ei lasten tarvinnut ensimmäisenä nähdä nuutunutta äitiä.

Hyvässä seurassa oleminen on aina iloinen asia. Oli se hyvä seura sitten kotona, töissä, harrastuksissa tai vaikkapa juhlissa. Kun tuntee olevansa yksi joukosta ja että joukolla on mukavaa. Nauru raikaa, vitsiä heitellään, pidetään hauskaa. Hyvässä seurassa on myös turvallinen olo. Tunne siitä, että kaveria ei jätetä, ei fyysisesti, eikä henkisesti. Saa olla itsensä. Hyvästä seurasta saa voimia. Nyt on paljon keveämpi mieli ja lähdenkin pakkaamaan muuttoa varten, arki se seuraa aina juhlien jälkeen.