perjantai 19. elokuuta 2011

Herkkä toisten sanomisille


Minkähän takia sitä on niin herkkä toisten sanomisille? Hermostuu toisten puheista. Kiihtyy toisten sanoista. Aamulla kirjoitin tänne tuohtuneena jonkun kommentista, aivan kuin se joku olisi kokonaisuudessaan syyttänyt minua siitä, että en tee osaani. Mielestäni teen ja vaikka en tekisikään, niin mitäs sitten. Ei minun tarvitse olla kaikessa hyvä. Voin minä hoitaa jotain huonostikin. Heittää vain hanskat tiskiin. Monet tekevät niin. Eivät vain yritä mitään.

Mutta siis asiani oli toisten ihmisten sanomiset. Ei sillälailla voi elää, että kuuntelee kaikkien puheet ja koittaa miellyttää kaikkia. Ei vain voi. Ei ole hyvä kenellekään silloin. Kun yhdelle kumartaa, niin toiselle pyllistää. Samaan aikaan. Ei voi mitään. Pitäisi vain olla herkkä omille tunteilleen ja kuunnella niitä. Tehdä niinkuin sydän sanoo. Sitten miellyttää joitakuita. Ja joitakuita toisia ei. Silloin pitää sulkea korvansa muiden puheilta ja tyytyä omaan sisäiseen puheeseensa. Siitä mitä on ja mitä haluaisi olla.