Sivusuhteesta

Aiemmin joskus olen maininnut töissä meneillään olevasta niin sanotusta suhteesta, joka ei ole oikeasti suhde. Eikä se nyt oikeaksi suhteeksi taida koskaan kehittyäkään. Tuntuu nimittäin valuvan kuin hiekka sormien välistä se vähäkin mitä siinä joskus on ollut aluillaan. Eikä siinä mitään, sellaista elämä on. Joskus kiinnostaa ja joskus ei. Minun puoleltani siis saisi jatkua ja edetäkin, mutta toinen ei tunnu enää olevan kiinnostunut. Ymmärrettäväähän se onkin. Varsinkin kun olen nyt niin syvissä kriiseissä, että kukaan järki-ihminen ei toki tällaiseen katastrofiin koskisikaan.

Mutta siis tämän olemattoman suhteen vielä olemattomammaksi kääntyminen tässä vaiheessa ei tee hyvää minulle. Jotenkin tuntuu, että maailma hylkää. Kaikki, mihin kosken, kääntyy tappioksi. Menee menojaan. Ja niinkuin joskus kirjoitin, että naiseuteni tuntuu roikkuvan tämän vähän varassa, niin nyt sekin tuntuu menevän menojaan. Siis se naiseus. Olen muuttunut jotenkin sukupuolettomaksi. Pelkäksi ihmiseksi, joka asioi ihmisten kanssa. Ei ole enää miesten ja naisten välisiä asioita, pelkästään ihmisten välisiä. Onhan sillä hyvätkin puolensa, mutta kyllä se jotenkin elämää kovettaa. Olisikohan yhden yön suhteesta apua, siis naiseuden löytämisessä? Mihinkäänhän se ei oikeasti auttaisi, mutta tulisiko siitä parempi mieli? Tuskin...