Odotettavissa

Tänään, syyskuun ensimmäisenä, on se päivä, kun saan avaimet uuteen kotiini. Siihen, josta piti tulla minun ja lasten oma koti. Johon nyt siis mieskin tulee. Jotenkin muuttamisen ilo, uuden kodin ilo, on tässä väljähtynyt. Vaihtaa nyt oma piha ja ulkosauna, leivinuuni ja väljät neliöt ahtaaseen kolmioon. Vapaaehtoisesti. Vapauden huumassa se olisi ollut hieno ratkaisu, ihan paras koti mitä ajatella saattaa, mutta että miehen kanssa yhdessä... Rottaefekti varmaan tulee aika pian. Sanon rottaefektiksi sitä, kun sadepäivinä tai joskus jollain reissulla lapset joutuvat olemaan liian ahtaasti sisällä liian monta tuntia ja alkavat käyttäytyä kuin rotat liian pienessä häkissä. Näykkivät toisiaan, tönivät, kähisevät, riitelevät joka asiasta, mikään ei kelpaa, pyörivät levottomina ympyrää, mitkään leikit eivät kelpaa. Tuleekohan meille aikuisillekin rottaefekti varsin pian? Päästäänköhän lumillekaan asti?

Olen taas huomaamattani alkanut keksiä kaikkia tekosyitä miksi isompikin pitää ottaa viereen. Kun vieressä on isompi ja pienempi, ei mies enää mahdu. Nyt olen jo kaksi yötä peräkkäin saanut nukkua lasten kanssa. Molemmat siinä kainalossa. Uudessa kodissa lapset laitetaan yhteiseen huoneeseen, pienempikin omaan sänkyyn. Turvanukkujat siirtyvät toiseen huoneeseen. Montakohan yötä uudessa kodissa tulee nukuttua lastenhuoneen lattialla?