torstai 1. syyskuuta 2011

Käyrä korkealla

Nyt ottaa pattiin ja paljon. Sain avaimet uuteen kotiin, tein sopimuksen vain omiin nimiini ja töiden jälkeen lähdettiin koko perhe uutta kotia katsastamaan. Pienihän se oli, niinkuin saattoi arvata, nuhjuinen ja kulunut ja pohjapiirroskin oli erilainen kuin mitä netti oli antanut ymmärtää. Ja huoneisto oli siivoamatta. Eihän siinä mitään, reklamoin siivouksesta huomenna ja kyllä siitä koti tulee, kun tavarat löytävät paikkansa ja alkaa näyttää tutulle. Valkoiset seinät, niinkuin kodissa kuuluu olla. Nyt lisäbonuksena tuli vielä se kaipaamani vaatehuone.

Mutta, mutta. Käyrää siis nostaa se, että nyt minulle vasta konkreettisesti iski tajuntaan, että minä joudun myymään kauniin kotini, jättämään puutarhani, ulkosaunani, terassini. Ja miksi? Siksi, kun kanssani asuva mies ei ole MIES. Olisin mielelläni ottanut tämän uuden kodin vastaan minun ja lasten kodiksi, meidän pesäksi. Nuhjuisuus ja vähät neliöt olisivat unohtuneet kaikki siinä ilossa, että se on meidän kolmen oma koti. Mutta nyt se mies änkeää mukaan. Pilaa koko kodin. Saastuttaa sen jo ajatuksen tasollakin. Minun kotini. Ei tämä taida onnistua?