Alkaako pettää?

Olen tehnyt liikaa töitä. Sekä töissä että kotona. Työaika ei riitä, kun haluaa tehdä hyvin tai pysyä jotenkinkaan aikatauluissa. Tiedän, ei pitäisi tehdä kotona. Pitäisi lopettaa heti ja jättää työnantajan ongelmaksi. Sen lisäksi olen tehnyt liikaa töitä kotona, siis kotitöitä. Muuton valmistelu ja uuden kodin laittaminen, siihen päälle tavalliset kotityöt kahden pienen lapsen kanssa ja talon pitäminen siisteydessään esittelykunnossa. Tähän kaupanpäälle tämä jatkuva kireys miehen kanssa. Välillä leimahtelee, välillä vaan ollaan ihan hiljaa. Normaali välimalli normaalin keskustelun kanssa tuntuu puuttuvan. Tähän päälle kaikenlaista lisäsälää, mitä nyt lapsiperheessä kertyy.

Nyt tuntuu, että ehkä alkaa pettää. En osaa enää asettua aloilleni ollenkaan. Pysyn jatkuvassa liikkeessä. Teen koko ajan jotain ns. hyödyllistä. En lepää ollenkaan, paitsi yöllä. Nyt yökin on mennyt levottomiksi uniksi. Näin viime yönä todella sekavaa unta, johon sekoittui työkavereita, uutta ja vanhaa kotia, kaikenlaista vastoinkäymistä. Heräsin aivan sekavana. Sentään viime yönä nukuin ajallisesti paljon, joinakin toisina öinä en ole niinkään nukkunut.

Kauankohan kestää lopulliseen romahdukseen? Vai saisikohan tilanteen hallintaan ennen sitä? Ihan ensiksi täytyy varmaan levätä. Olla vaan. En ehtisi, mutta kai se on pakko. Toisekseen täytyy oppia sanomaan ei. Että en ehdi. En pysty. En halua. En jaksa. Rimaa täytyy selvästikin laskea, kaikkea ei voi tehdä erinomaisesti, tavallinen hyvä saa riittää. Ja jotta voisin oikeasti olla rauhassa ja rauhoittua, miehen pitäisi olla pois. Jossakin muualla. Eri paikassa kuin minä.

Sitä saa mitä tilaa. Myös romahduksen.