Rottaefektistä

Joskus aiemmin pohdin sitä, että meneeköhän kauan ennen kuin rottaefekti valtaa talon. Ja ei näytä kauaa menevän. Nyt on viikko oltu uudessa kodissa ja eilen huonekalut tulivat. Jokapaikka on tavaraa täynnä, eteinen muuttolaatikoita täynnä, vaatteet jätesäkeissä ja likapyykkiä paikat levällään. Tänään sain jo pyykkikoneen toimintaa, niin likapyykkiä pääsee poistamaan likaisten joukosta.

Rottaefekti sen sijaan nyt näyttää ainakin ensin tulevan mieheni ja minun välille. Lapset yllättävän hienosti sopeutuvat, ehkä heille kuitenkin näennäisesti on tilaa enemmän kuin ennen, kun lastenhuone on samassa kerroksessa. Voi olla siellä jos haluaa, eikä silloin kuitenkaan ole eristyksissä muista. Pöydänkulmalla on tilaa jo leikkiä ja tuttuja leluja on esillä. Mieheni ja minä sen sijaan emme millään löydä omaa rauhallista nurkkaa itsellemme. Olemme toistemme tiellä koko ajan. Sen lisäksi mies tapojensa mukaan hukkaa koko ajan kaikkia tavaroita ja minulla menee hermot, kun etsin niitä tavaravuorien välistä. Aamulla oli jo miehen kengätkin hukassa ja melkein myöhästyin töistä.

Koko elämä tuntuu nyt olevan hermostunutta nykimistä. Teen yhden jutun melkein valmiiksi, aloitan toista, sekin jää kesken. Koko ajan joku keskeyttää ja kun lasken jotain käsistäni, olen jo unohtanut työn alla olevan sinne tavaran keskelle. Mies ei ole looginen, ei ole koskaan ollut, mutta nyt kun parsii töitä miehen perästä, se ärsyttää erityisesti. Kuten, jos tuo vanhasta kodista kattolampun, niin eikö olisi varsin kätevää puhdistaa sitä pölystä ennen kattoon laittamista? No ei. Vaan minä sitten koitan kiikkua korkealla ja putsata rasvaan juuttunutta pölyä. Menee kaikki niin jotenkin vaikeaksi. Ja sitten taas hermostuttaa...