Unelmista

Nyt kun perheessä on päädytty tilanteeseen, että yritetään yhdessä, niin yritettävä on. On asennoiduttava niin, että nyt mietitään vain yhdessäolemisen vaihtoehtoa, kokonaisena perheenä olemisen vaihtoehtoa. Jos tilanne jotenkin oleellisesti muuttuu huonompaan, niin sitten on taas mahdollisuus miettiä jotain muuta. Mutta näin nyt mennään.

Kuitenkaan hyvää tämä ei tee minun unelmilleni ja toiveilleni. Sille, mitä minä olen elämältäni odottanut ja mitä toivon. Minä olen se, joka on halunnut asua vanhassa talossa maalla. Minä olen se, joka on halunnut laittaa pihaa, kuopia mullassa. Rakastan puutarhakirjojen tutkimista, että mitä laittaisin mihinkin, mikä olisi kaunista, mikä kasvaisi hyvin. Yksi harrastukseni on kangaspuilla kutominen. Koko meidän yhdessäoloajan on kangaspuut olleet varastossa. Koko ajan. Ei ole löytynyt paikkaa, eikä aikaa tässä suhteessa. Mielelläni minä niillä kutoisin.  Kerran oli meillä töissä puhe asumisesta. Yksi sanoi, että hän ei haluaisi asua vanhassa talossa. Että pitää olla uusi. Jos minulla olisi paljon rahaa, niin siltikin minä ostaisin vanhan ja kauniin ja kunnostaisin. Minun mielestäni vanhat ovat parempia, jotenkin henkisesti. Mutta ei miehestä ole vanhoihin, ei hän osaa mitään tehdä, eikä haluakaan. Vanhassa on aina jotain pientä laittamista.

Mutta kun en minä nyt muuhun kyennyt, niin nyt minun on kyettävä sitten tähän. Unelmista suurin on kuitenkin, että lapset ovat onnellisia. Uskon, että isä ja äiti siinä läsnä ovat lapsile parempi, jos isä ja äiti pystyvät vain asiallisesti pestinsä hoitamaan.