Miehen pärjäämisestä

Olen koko suhteemme aikana huolehtinut miehestä. Hoitanut hänen vaatteensa, raha-asiansa (silloin kun ei ole itse niitä päässyt sotkemaan), veroilmoitukset, laskut, ostoslistat, siivoukset, puhtaat lakanat, lahjat äidilleen ja isälleen ja muille sukulaisille. Katsonut, että mies menee töihin, jos töissä on ollut. Herättänyt aamulla. Etsinyt kadonneet avaimet, puhelimet, lompakot. Silloin kun hän opiskeli, huolehdin, että läksyt on tehty ja tunnille mennään. Ymmärtänyt kaiken. Antanut aamuisin nukkua. Ymmärrän kyllä hyvin, että tämä on varsin läheisriippuvaista toimintaa, eikä läheisriippuvuuden määritelmät ole minulle vieraita.

Nytkin, eron hetkellä, kannan huolta siitä, että mihin mies menee asumaan, miten mies selviää taloudellisesti, osaako hän pestä pyykkinsä, siivota jälkensä. Kuinka kamalan paha mieli hänelle tulee? Kuinka yksinäinen hän sitten on? Luin tänään erään miehen eroblogia ja koin syvästi hänen yksinäisyytensä. Minunkin miehestäni tulee yhtä yksinäinen. Tämä mies kyllä ymmärsi, että asiat nyt menivät näin, hän ei syyttänyt entistä vaimoaan sen enempää. Mutta minun mieheni tulee vielä tämän yksinäisyytensä keskellä syyttämään minua kaikesta. Vihaamaan minua. Syytämään päälleni haukkumasanoja. Kunnes pääsee jaloilleen.