sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Epäröinnin merkkejä


On aivan selvää, että miehessä on myös hyviä puolia ja että meidän liitossa on ollut myös hyviä hetkiä. Heinäkuun puolivälin paikkeilla vietettin 9-vuotishääpäivää. Enhän minä olisi alunperinkään mennyt naimisiin tai tehnyt miehen kanssa kahta lasta, jos hän olisi aivan kamala ja hirvittävä. Ei tietenkään. Hyviä hetkiä on ollut ja miehessä on hyviä puolia. Se on selvää. Tänään mies on pääosin näyttänyt niitä hyviä puolia. Lähti omatoimisesti lasten kanssa mustikkaan, grillasi pihvejä ruualle, on leikkinyt molempien lasten kanssa yhdessä ja erikseen, saunassa ei ottanut saunaolutta, paistoi iltapalaksi lettuja ja vapaaehtoisesti tarjoutui nukuttamaan lapset. Tämmöisinä hetkinä tuntuu, että olenko kuitenkin tekemässä virheen?

Tämmöisinä hetkinä pitää muistuttaa itselle niitä hetkiä ja niitä elämänasenteita, jotka eivät ole hyviä. Se hetki, kun mies uhkasi hakea huostaanottoa lapsille ja väittää minua huonoksi äidiksi. Se hetki, kun mies hoiti kaksivuotiasta niin humalassa, että hyvä kun jalat kantoivat sillä aikaa, kun minä olin isomman kanssa sairaalassa. Se hetki, kun mies varasti minun tililtäni ja lasten tileiltä rahaa pelatakseen ja juodakseen. Ne hetket, kun olen yhä uudelleen käynyt hänen kanssaan keskustelua siitä, että minun lapsilleni ei tule alkoholilapsuutta ja sitten kuitenkin taas on ne oluet ilmestyneet jääkaappiin. Ne hetket, kun teen lumityöt, kannan puut, hoidan auton huollot, leikkaan nurmikot, sulatan jäätyneet putket, kun miestä ei jaksa innostaa. Ne hetket, kun minä maksan kaiken, kun miestä ei huvita mennä töihin, eikä ilmoittautua kortistoon. Ne kaikki sadat aamut, jolloin minä herään lasten kanssa kuudelta, kun mies ei jaksa herätä ja ne kaikki varmaankin jo tuhanneet yöherätykset, jotka minä olen yksin hoitanut. Ne kaikki likaiset astiat ja likaiset vaatteet, joita olen vuosien varrella kerännyt miehen jäljiltä. Ne hetket, kun minä pyydän apua, enkä saa.

Täytyy uskoa jo lopulta, että ei tämä kummemmaksi muutu. Ei mies halua muuttua. Haluaa olla omanlaisensa. Tuhlata rahansa, sotkea kotinsa, hukata tavaransa, unohtaa asiansa. Pelata konsolipeliä neljään asti oluen voimin ja nukkua sitten puolillepäivin. Käydä elokuvissa. Syödä pizzaa ja perunalastuja. Se vaan ei ole lapsiperheen elämää. Se on jotain muuta.