Mies on kai päättänyt käyttää systeemiä hyväkseen. Tai sitten minä olen kylmä, ymmärtämätön ihminen. Mies on nyt käynyt lääkärissä, kun ahdistaa. Eroajatukset tuovat niin pahan mielen. Juomisen paheksuminen ja sen lopettamisen vaatiminen on kuin miestä ei hyväksyttäisi sellaisena kuin hän on. Kukaan ei pidä kainalossa, eikä halaa. Mies on nyt sitten sairaslomalla. Ei opiskele, ei valmistu. Ei hae edes kesäksi töitä, kun se ei nyt kuulemma ole hyväksi. Näin ollen mies vetelehtii tässä kotona mitään tekemättömänä
Ymmärränhän minä, että varmaankin ahdistaa. On paha mieli. Tuntuu, että kukaan ei välitä. Mutta mikä ihme tätä maata vaivaa, kun siitä annetaan pillereitä ja sairaslomaa ja käsketään vetelehtiä kotona? Eikö normaalit elämänkulkuun liittyvät tunteet ole enää normaaleita, vaan lääkittävä sairaus? Ja jos kerran mies nyt on "systeemissä" eli kaikkien avuliaitten hoidettavana (lääkäri, mielenterveystoimisto, a-klinikka), niin eikö se systeemi nyt voisi sitten avustaa miehen pois täältä minun vaivoinani pyörimästä. Miksi mies ja miehen tunteet on kaiken keskipiste? Miksi kukaan ei kysy miltä lapsista tuntuu? Miltä minusta tuntuu? Miestä vain ymmärretään. Miehen pitää levätä. Miehelle pitää olla mukavia asioita. Miehelle ei saa sanoa pahasti, kun tulee paha mieli.
Ja väliaikatietoja raitistumisesta: tällä viikolla mies on ottanut olutta neljänä iltana.