Toissapäivänä näin bonusmieheni. Tai siis sen entisen. B lähetti minulle sähköpostin työasiaan liittyen. Tiedusteli siinä aivan asiallisesti aivan asiallista asiaa. Ja kysyi, että mitä kuuluu. Kun satuin olemaan siinä lähellä, lähdin selvittämään sen asiallisen asian ihan kasvotusten. Minulle normaali toimintapa. Usein selvitän asiani kasvotusten, jos vain pystyn. Nyt se taisi olla virhe. Asiakin selvisi, mutta samala tuli juteltua suunnilleen kaikki sitten viime näkemän. Huomasin, kuinka kamalan ikävä olikaan ollut. Ikävä sitä, että on joku joka puhuu samaa kieltä. Ikävä sitä, että joku on samaa mieltä. Ikävä sitä, että tuntee olevansa joku. Ikävä toisen ihmisen lähelle.
Pakenin paikalta pienen tekosyyn varjolla suunnillen kesken lauseen. Olisin niin mielelläni parkkeerannut itseni sinne loppupäiväksi. Nyt olen koittanut taas saada asioita mielessäni ojennukseen. Että näin on parempi.