Onpas ollut kiireinen viikko. Iltamenoja ja yön yli kestänyt työreissu. Kotona huomaa heti, että en ole ollut paikalla. Pyykit kasautuvat vuoriksi, muruset ovat pitkin lattioita. Lapset levottomia. Istun juuri olohuoneessa ja huomaan kuinka paljon täällä on pölyäkin. Kai se on siivouspäivän vuoro tänään? Leipoakin pitäisi, kun isänpäivä kuitenkin on tulossa ja lapset odottavat sitä. Molemmat ovat tehneet päiväkodissa lahjat.
Tällaisina viikkoina huomaa, että kaipaisi elämäänsä yksinkertaisuutta. Yksinkertaista kotia, yksinkertaisia menoja. Yksinkertaisia ihmissuhteita. Vähemmän kiirettä. Elämän kaaos näyttäytyisi vähemmän hallitsevana. Viikko on ollut mukava. Kivoja juttuja on tapahtunut, mutta silti kivat jutut hautautuvat kiireen ja sotkun alle. Itsestähän se on kiinni, että miten elämänsä rakentaa. Täytyisi rakentaa se jotenkin toisin.
Usein kun tätä elämän yksinkertaistamista pohdin huomaan, että yksinkertaisempaan elämään kuuluisi vähemmän työtä. Kaikinpuolista työtä. Sekä kotityötä että palkkatyötä. Millähän täyttäisin sen ajan, joka työltä jäisi? Ja mikä on kotityötä? Jos minulla olisi vähemmän pyykättävää, siivottavaa, lämmitettävää, vähemmän ruokaa laitettavana, niin tekisinkö joutoajan käsitöitä. Onko se työtä? Miksi minun ajatusmaailmassani ajan täyttäminen siivoamisella on vähemmän arvokasta kuin ajan täyttäminen vaikka ompelulla? Miksi puiden kantaminen ja tulen sytyttäminen on kotityötä, silloin kun teen sen lämmityksen vuoksi ja vapaa-ajan hupia, kun laitan tulet paistaakseni makkarat?