Niinhän siinä kävi kuin oletettua oli. Bonusmies on jälleen bonusmies, eikä joku vaan mies. Kuten joskus aiemmin olen kirjoittanut, tämä meidän "suhde" on kestänyt nyt suunnillen kaksi vuotta. Yleensä en tiedä, että mikä suhteen laatu on. Sen tiedän, että voin luottaa häneen aina. Hän on taustallani, valmiina tukemaan, vaikka mitä tapahtuisi. Sen tiedän. Jotenkin minua ei ole enää aikoihin arveluttanut suhteemme tulevaisuus. Siinä käy niinkuin käy, sitten kun aika on. Tietenkin naisena koen usein, että en kelpaa. Että en ole riittävä. Mutta silti tiedän, että sillä ei ole merkitystä.
Tänä aikana, kun bonusmiestä tilapäisesti ei ollutkaan, arvelin lähestyväni miestäni. Oletukseni oli, että kun minulla ei muitakaan ole, käperryn mieheni kainaloon ja parisuhteemme lähtee uuteen nousuun. Että kun keskityn vain mieheeni, asiat paranevat. Mutta kävi kyllä aika päinvastoin. Huomasin hyväksyväni mieheltä jälleen käytöstä, josta olen kirjoittanut usein. Juomista, valehtelua, laiskottelua. Olin monina päivinä niin yksin, että teki pahaa. En kääntynyt miehen puoleen, koska niinä kertoina kun sen tein, mies käytti sitä heti hyväkseen tekemällä jotain, josta olimme usein puhuneet. Kuten joi ja jätti tekemättä sovittuja asioita. Sinä aikana minulla oli turvaverkko kadoksissa. Koin olevani nuoralla ilman varmistusta.
Nyt se varmistus on taas siellä.