Viikon kohokohta oli selkeästi eilinen esimiesvalmennus. Kun toisten esimiesten kanssa pohtii arjen johtamisen ongelmatilanteita, silloin vasta huomaa kuinka yksin on. Valmentaja oli sitä mieltä, että jokainen esimies tarvitsisi tunnin viikossa sellaista aikaa, jolloin saisi jonkun kanssa pohtia omia ratkaisujaan esimiehenä. Mielellään oman esimiehensä, jotta ratkaisut olisivat firman linjan mukaisia, mutta ulkopuolinen sparraajakin käy.
Eilisen herääminen oli se, että henkilöstön työn tekemisen ongelmat ovat pääsääntöisesti esimiehen vika. Joko esimies on aiheuttanut ongelmat tekemällä huonoja päätöksiä, viestimällä epäselvästi tai jättämällä viestimättä tai sitten esimies on sallinut ongelmien jatkua, jos ei niitä itse ole suoranaisesti aiheuttanutkaan. Miten helppoa se onkaan sanoa, että kun tuokin on niin hankala, eikä suostu siihen eikä tähän. Ja sitten itse antaa sen jatkua. Korjaava palaute kun on niin vaikeaa antaa. Siitä puhuttiin pitkään ja sitä harjoiteltiin. Minullakin on tapauksia, joihin varmaan olisi ollut syytä puuttua napakammin, mutta sitä toivoo, että ongelma poistuisi, jäisi kertaluonteiseksi, ei olisikaan niin kovin vakavaa. Joskus se vaikuttaa vain luonteenpiirteeltä, mutta jos se vaikeuttaa toisten työn tekemistä, niin onhan siihen puututtava. Ja samalla kun ongelmaan ei puutu, sen antaa jatkua.
En minä mielestäni huonoimmasta päästä esimies ole, mutta parempikin voisi olla. Pitäisi olla itsellä kirkkaana mielessä tavoite ja keinot. Ja ne samat pitäisi osata viestiä henkilöstöllekin. Tänään koitetaan taas.