keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kansalaistoiminta

Olin eilen kokouksessa, jossa puhuttiin kansalaistoiminnasta. Siitä, että miten ihmisten vapaaehtoinen työ seuroissa ja järjestöissä pitää pyörimässä monta toimintaa, jotka muutoin jäisivät hoitamatta. Kuntien talous on tiukoilla, ei ole yhteiskunnalla varaa. Hyvin pienillä panostuksilla kansalaistoiminnan tukemiseen saadaan aikaan sellaista, johon ei kunnan työnä koskaan olisi varaa. Silti nämä vähäiset rahat ovat taaskin niitä joista aiotaan karsia. Jotenkin minun ymmärrykseeni ei mahdu tämä hölmöläislogiikka, että säästämällä satasen jostakin, jää tuhannen euron työ tekemättä, joka olisi kuitenkin pitänyt hoitaa tai sen hoitaminen olisi lisännyt hyvinvointia määrällä, jota on hankala mitata. Työ urheiluseuroissa, kyläyhdistyksissä, sosiaali- ja terveysalan järjestöissä, eläkeläisyhdistyksissä, ympäristön- ja eläintensuojeluyhdistyksissä. Vähäisellä panostuksella iso työ kunnan näkökulmasta, mutta niistäkin pitää taistella joka vuosi uudelleen ja uudelleen.