Olin tänään esimiesvalmennuksessa. Konsulttifirman konsultti, valmentaja, puhumassa pään sisäisistä ajatuksista. Tai ei vain puhumassa, vaan sparraamassa meitä ajattelemaan. Olenko läsnä hetkessä? Tunnenko itseni? Mikä minua estää olemasta sellainen kuin haluaisin? Ei voi olla hyvä esimies, jos elämä on sekaisin. Voi olla jonkinlainen, voi olla kohtuullinenkin, mutta ennenkuin on sinut itsensä ja elämänsä kanssa, läsnä tässä hetkessä, nyt, ei voi olla hyvä.
Päivän aikana puhuttiin paljon läsnäolosta. Ei vain fyysisestä, vaan henkisestä. Kun ihminen puhuu minulle, olenko minä kuulemassa? Haluanko olla? Kun lapsi tahtoo näyttää minulle maan matosia, katsonko? Olenko läsnä edes itselleni? Kuulenko itseäni? Olenko tässä hetkessä nyt? En menneessä, en tulevassa? Nyt. Kuuntelenko pääni sisällä pyörivää levyä, joka soittaa minulle kasvatuksen tuloksena tulleita malleja ja sanoja? Vai kuuntelenko itseäni? Tiedänkö edes, kuka olen?
Tietävätkö alaiseni sen enempää, ketä ovat ja mitä haluavat?