Minulla on tänään viimeinen syyslomapäivä. Huomenna on jo taas työpäivä. Tänään siivoan, ensin yksin ja sitten loppuun perheen kanssa. Perhe on nyt kaupassa käymässä. Ensin vein matot ulos, sitten avasin koneen. Siivosinkin ensin hetken tätä blogia. Vanhat tekstit kun siirtyivät osin asettelunsa menettäneenä ja ilman tunnisteita. Samalla, kun siivosin blogia, tietenkin luin sitä. Pääsin jonnekin huhtikuulle asti. Silloin oli vielä ero aivan selvä asia. Ero. Ei vaihtoehtoja. Mies joi enemmän kuin tarpeeksi. Arki ahdisti ihan kympillä. Vanhaan kotiin oli kova ikävä.
Nyt ollaan taas siellä vanhassa kodissa uudelleen, väliaikakoti on mennyt muisto vain. Mies juo kyllä, ja se ahdistaa, mutta ehkä täällä väljemmissä tiloissa minun on helpompi olla näkemättä sitä? Kuten ennenkin kävi. Minä ja lapset: taas sellainen porukka, joka herää aamulla, tekee aamutoimet, katsoo lastenohjelmat, pukee ulkovaatteet päälleen ja menee ulkohommiin. Mies: nukkuu. Näin on tälläkin lomalla käynyt jo monta kertaa. Näin kävi meille vuosien aikana tässä vaikka kuinka monta monituista kertaa. Ja kuten silloinkin, niin nytkin: minusta tämä on parempi näin. Mies hermostuttaa meidät kaikki. Tai ehkä mies hermostuttaa minut ja minä lapset?
Talon ja blogin siivouksen lisäksi haluaisin jotenkin siivota elämääni. Saattaa asioita raiteilleen. Paremmin. Ehkä siellä esimiesvalmennuksessa annetut ajatuksensiemenet itävät? Ehkä minun pitää katsoa peiliin. Suureen peiliin ja puhtailla silmälaseilla. Mitä on nyt ja mitä on tulevaisuudessa? Näkyy vissiinkin sieltä peilistä se, joka asioihin voi vaikuttaa. Minä siis itse. Mikä on minun visioni tulevasta? Blogia lukiessa löysin monta hienoa ajatusta, joita olin pohtinut. Pitäisiköhän katsoa siihenkin peiliin, kirjoitettuun? Mitä olin mieltä ja mitä halusin? Miksi?