Pitkällisen (?) pohdinnan jälkeen, päätin laittaa suhteeni bonusmieheen jäähylle. Etukäteen itkin asiaa monta iltaa hiljaa peiton alla. Bonusmies, tukeni ja turvani maailman karikoissa. Syy moiseen on se, että tiedän bonusmieheni haluavan mieluummin vaimonsa. Ainakin luulen niin. Hän on pohjattoman pettynyt siihen, että vaimo ei arvosta hänen ponnistelujaan. Yrittää parhaansa, mutta ei kelpaa. Tiedän tunteen turhankin hyvin, kun olen tyrkyttänyt itseäni bonusmiehelle kohta kaksi vuotta, enkä kuitenkaan ole kelvannut. Tai no olkapääksi olen kelvannut, mutta en muuhun. Kohtuuden nimissä on sanottava, että bonusmies on ollut paras olkapää, joka minua koskaan on kohdannut. Ihana mies. Mutta siis en kelpaa hänelle muutoin.
Jos kaikki olisi mennyt kuin elokuvissa, olisi bonusmies reagoinut ilmoitukseeni sanoen, että olen suurin häntä kohdannut ilo. Kertakaikkinen onni, jota ilman hän ei halua olla hetkeäkään. Ja minä olisin painautunut hänen voimakkaaseen syleilyynsä. Mutta ei oltu elokuvissa. Bonusmies sanoi, että "Ihan miten haluat." Ihan miten haluat. Todellakaan ei olla niinkuin minä haluan, vaan juuri niissä rajoissa, joissa bonusmies meidän haluaa olevan.
Nyt ei olla siis missään tekemisissä. En tiedä kauanko tätä kestää. Loppuelämä? Vai lyhempi aika? Minulla on tekemistä siinä, että en ota yhteyttä, mutta kun tämä nyt vain on kaikkien parhaaksi. Kahden avioliiton, kahden perheen lapsien ja kai meidän kahdenkin parhaaksi. Vaikka nyt tuntuu kyllä aika vaikealta.