Tänään oli hieman hankala päivä ajatusten kasassa pysymisen kannalta. Päivään sisältyi melkein kuusi tuntia strategian viilausta tyyliin, että pitäisikö tästä lauseesta poistaa sana enimmäkseen ja pitäisikö tämän lauseen kehittäminen-sana muuttaa joksikin kuvaavammaksi. Olisi siis ollut syytä keskittyä jokaiseen sanaan joka lausuttiin. Olla sanoista ja niiden merkityksistä jotakin mieltä. Pohtia sitä, että mihin tällä sanavalinnalla sitoudutaan tulevaisuuden kannalta. Ja pohdinhan minä, ei siinä mitään, mutta aina vähän päästä ajatus karkasi bonusmieheen. Että jos kuitenkin tulisi viesti? (ei tullut) Jos olisi jotakin tärkeää asiaa hänen yksikköönsä? (ei ollut) Monenkohan aikaan olisi potentiaalisinta törmätä käytävällä? (en törmännyt) Sitten kun näistä pohdinnoista tulin tulokseen, että itse halusin ja näin on paras, niin jäin muistelemaan menneitä. Sitten pohdin, että jos kuitenkin vielä. Samalla kun siis keskustelin siitä strategiatekstistä.
Kotimatkalla autossa mietin, että mitähän kaikkia ajatuksia mieleeni mahtuu siinä vaiheessa, kun sinne ei enää mahdu bonusmies? Ja kenen kanssa jatkossa pohdin elämän murheet? Onko ylipäätään elämän murheita pohdittava kenenkään kanssa? Pienenevätkö murheet, jos niitä ei vatvo? Vai pohtiessako ne juuri pienenevät, kun on jaettu jonkun kanssa? Kai tässä on elämänmuutoksesta kyse. Mutta mihin suuntaan, aika näyttää.