Rakkauspohdintoja

Luin tänään yhdestä blogista määritelmiä erilaisille rakkauksille, joita on olemassa. Blogi pohti enimmäkseen lähimmäisenrakkauteen kuuluvia rakkauksia, mutta kyllä mukana oli sellainen miehen ja naisen välinen rakkauskin. Niin. Rakkautta on monenlaista ja saakin olla. Ei vain yhdenlainen ole oikein ja tosi. Monellalailla voi rakastaa. Ja saa rakastaa. Niin, siis ennen kaikkea saa rakastaa. Että on lähellä ihmisiä, joita kohtaan voi tuntea rakkautta. Rakkaus vahvistaa ja antaa voimaa. Auttaa jaksamaan vaikeissakin tilanteissa.

Tärkein minulle on tietenkin äidinrakkaus omiin lapsiini. Ei ole mitään tärkeämpää, ei mitään mikä enemmän olisi mielessäni kuin omat lapseni. Vaikka en tietenkään aina jaksa ja pysty toimimaan oikein, siltikin ajattelen lasteni parasta. Kai minä miestänikin jollakin tavalla rakastan. En kai minä muuten tässä olisi? Mutta nyt olen jotenkin hyväksynyt senkin, että omalla tavallani rakastan sitä sivusuhdettani ja sekin saa olla niin. Vaikka ikäänkuin otettiin sitä etäisyyttä ja oltiinkin etäällä ainakin viikko, niin jotenkin sitä vaan palautuu siihen lähelle. Ei mitenkään tarkoituksella ja laskelmoiden, vaan jotenkin luonnollisesti. Kai se vaan sekin on nyt sitten niin. Ja olkoon.