Kirjeitä joulupukille

Laitoin lasten joulukalenteriin tälle aamulle lapun, että tänään on se päivä, jolloin kirjoitetaan joulupukille. Joululahjakuvastoja on selattu jo monta viikkoa, joten arvelin asian olevan jo kohtuullisen pureksittu. Isompi heräsi hyvissä ajoin taas tänään, ennen kuutta. Minulla oli kahvit jo tippumassa, joten eipä siinä mitään. Pienempi vielä nukkuu.

Nyt isompi on toiveita pukille miettinyt. Kiiltävien kuvastojen lumossa meinasi tulla kovin hintavia toiveita, joten toppuuttelin. Kaksi toivetta on hyvä ja toinen vain voi olla kalliimpi. Eihän pukilla muutoin ole mahdollisuuksia kaikille lapsille tuoda, jos jotkut pyytävät kovin monta. Selitys hyväksyttiin. Kaksi toivetta on valittu ja kun toinen niistä on yhteiseenkin käyttöön sovelias, esitin, että jos se olisi siskon kanssa yhteinen toive. Näin parantantuisivat mahdollisuudet saada toivottu lahja. Tähänkin tyydyttiin.

Luin artikkelin leluja varastelevista vanhemmista. Mikä on se maailma, jossa vanhemmat ennemmin varastavat jälkikasvulleen lelut, kuin elävät kukkaronsa mukaan? Jos ei ole vara, ei ole vara. Luulisi olevan jokseenkin selvää. Mutta ei sitten olekaan. Millaisessa painessa elää vanhempi, joka varastaa lapselleen jotain, mikä ei kuitenkaan ole perustarve, siis ruokaa tai vaatetta? Vai onko nykyajan lelut jo perustarve? Eikö voi erottua joukosta? Eikö voi sanoa päiväkodissa, että mitä se pukki oikein toikaan? Ei tuonut viimeisintä huutoa, toi jotain itsetehtyä? Vai mitä?

Meillä isompi odottaa saavansa lisäksi lämpimiä neuleita. On saanut joka joulu ja odottaa nytkin. Ymmärtää jo, että jos joku on neulonut lahjaksi, on tehnyt sen rakkaudella ja ajatuksella ja siksi lahja on arvokas. Että tavara on kuitenkin vain tavara, vaikka mieli niitä tekeekin. Hyvät eväät joulunodotukseen!