maanantai 12. joulukuuta 2011

Onko pakko, jos ei taho?


Jope Ruonansuu laulaa yhdessä laulussaan, että onko pakko, jos ei taho? Usein kysyn itseltäni samaa. Onko pakko? Lapsiperheen pakot on tietysti yksi asia; noustava on silloin kun lapsetkin, ruokaa on tehtävä, pyykkiä on pestävä. Vaikkei aina taho. Näissäkin on vara tehdä toisina päivinä helpoimman kautta, jos ei tosiaankaan taho.

Mutta miten pakko on parisuhteessa, vaikka ei taho? Mies oli eilisen päivän taas yritystä täynnä kuin ilmapallo. Kaiken piti mennä hienosti, perheen näyttää onnelliselta. Yhdessä olisi pitänyt olla, yhdessä. Koko perhe. Mites se voi olla mitenkään mukavaa yhdessäoloa. jos minä en tahdo? Joka välissä mies halusi suukkoja. Lähtösuukkoja, takaisintulosuukkoja, jonkun asian valmiiksi saattamisen suukkoja. Entä jos ei taho? Minä väistelin parhaan mukaan, sanoin, että en halua. Mies yhdessä välissä halusi antaa pienelle neidille suukon, neiti ei tahtonut. Mies sanoi, että ei ole pakko, jos ei tahdo. Kysyin, että miksi minun on pakko, jos en kerran tahdo? Luuleeko mies, että onni tulee pakottamalla? Kun pakotetaan olemaan yhdessä, pakotetaan leikkimään onnellista, niin sieltä se onni tulee?