"Koska meillä on joulu, juhla armas lapsien..." Miehellä tuntuu olevan taas juomapullolle asiaa. Tällä viikolla joka ilta, viikonloppuna myös. Ei taaskaan mitään mahdottomia määriä, mutta enemmän kuin mitä minun hermoni kestää. Selitys on, että joulu stressaa. Minä vain taas en ymmärrä. Sanoin, että eiköhän se stressaa meitä kaikkia enemmän, jos mies vielä juo. Että ei kenellekään tule parempi mieli siitä juomisesta. Saa taas nähdä.
Ollaan menossa jouluksi vanhempieni luo. Isä avaa olutpullon suunnilleen heti herättyään, äiti saattaa olla juomattakin, mutta saattaa juodakin. Oletettavasti mieheni juo myös, kun kerran juotavaa on tarjolla. Kaikki ovat stressaantuneita, lapset kiljuvat ja juoksentelevat, villiintyvät vieraasta paikasta. Matkakin väsyttää, kun ajamista on useampi sata kilometriä. Äitini kiukuttelee kaikesta siitä työstä, jonka joulu tuo tullessaan ja vaikka siskon kanssa lupasimme tehdä suunnilleen kaiken, ei se tietenkään kelvannut. Marttyyrina on mukava olla, joulunakin.
Kysymys vain kuuluu, että missäs se jouluilo on?