Joululoma on ohi ja paluu työhön on tosiasia. Rauhoittava arki jatkaa kulkuaan. Sukulaisvierailu meni yllättävänkin hyvin, mitään isompaa kriisiä ei syntynyt. Jos kriisiksi ei lueta sitä, että en millään olisi jaksanut olla mieheni kanssa sukulaisissa. Mies ei jotenkin vain ymmärrä, että mitä kylässä oleminen vaatii ihmiseltä. Että talot elää tavallaan ja vieraiden pitäisi jotenkin siihen sopeutua. Eikä mies ymmärrä sitäkään, että lapsille jo pelkkä kylässä oleminen on outo ja ihmeellinen asia ja siksi siellä kylässäkin tulisi säilyttää tutut rutiinit ja aikataulut ainakin suunnilleen. Isompihan meillä menee sekaisin jo vähemmästäkin, nytkin välillä oli hankaluuksia kaiken sen sekavuuden keskellä.
Joulun tienoolla olin mielestäni jo aivan varma, että ero on oikea ja hyvä asia. Että voin mieheni kanssa olla lapsille vanhempi, mutta en halua olla mies ja vaimo. Tavoittelemisen alla olisi yhteistyövanhemmuus, yhteinen vastuunotto lapsista ja lasten parhaasta. Mutta ei siis puolisoina ja saman katon alla. Nyt kotiin tultua onkin kaikki mennyt yllättävän hyvin ja jo ihmettelen taas, että jaksaisinko sitten kuitenkin. Aikookohan tämä asia minulle selkeytyä milloinkaan?
Peruskysymys kai yhä on, että mikä on riittävää elämässä. Riittääkö vanhemmuus ja jonkunlainen kumppanuus miehen kanssa? Tarvitseeko ihminen edes rakkautta? Selviääkö ilmankin? Monet pariskunnathan elävät elämäänsä "kämppiksinä" yhteisessä talossa, yhteisillä pelisäännöillä, mutta omaa elämäänsä viettäen. Omat ystävät, omat harrastukset, joillakin omat lomamatkatkin. Onko sellainen elämä riittävää elämää? Nyt ainakaan minulla ei edes ole mitään kaipuuta rakkauteen. En toivo, että joku ottaisi kainaloon ja pitäisi hyvänä. En edes halua, että joku jakaisi arkeni. Pelkkä ajatuskin siitä, että mieheni muuttaisi pois ja tilalle muuttaisi joku muu, on kestämätön. Että jonkun toisen kalsarit olisi lattioilta kerättävänä ja jonkun toisen likaiset astiat olohuoneessa. Ei kiitos. Minä ja lapseni riittäisivät minulle kyllä. Että kai se mieskin näillä toiveilla siinä menisi ja elämäksi riittäisi?