Ystävä kylässä, pitkästä pitkästä aikaa

Eilen oli siitä ihana päivä, tai tarkemmin sanottuna ilta, että vanha ystäväni tuli kylään. Oli yötä keskellä työmatkaansa. Olemme aikain saatossa muuttaneet eri puolille Suomea, emmekä työskentele samalla alalla. Yhteys ei ole kokonaan katkennut, mutta käynyt ohueksi. Viimeksi olimme nähneet ilmeisimmin vuonna 1994 (!!!) ja eilen jatkoimme siitä, mihin silloin jäimme. Aivan ihanaa!

Elämäntarinoita päivitettiin puolin ja toisin. Surkeista miessuhteista sairauksiin. Onnesta ja ilosta. Muiden ystävien kuulumisia. Kaikenlaista. Ja keskustelu kääntyi siihen, että meillä on vain yksi elämä. Yksi elämä. Kuinka sen elää? Kuinka sen voisi elää? Ystäväni oli elänyt unelmaansa yksityisyrittäjänä todeksi. Mutta sitten unelmat olivat muuttuneet ja hän oli rohkaistunut niihin. Toisaalta oli tullut jätetyksi kesken lapsettomuushoitojen. Kuitenkin nyt onnellinen uudessa suhteessaan, joka on monin tavoin erilainen kuin edellinen. Monin tavoin enemmän hänen näköisensä. Elämä muutenkin tuntui tässä uudessa kuosissaan olevan enemmän hänen näköisensä. Osa oli omaa rohkeutta, osa kohtaloa ja toisten valintoja.

Miten itsekin saisi sellaista rohkeutta, että tavoittelisi oman näköistään elämää. Minun elämääni. Ei ehkä toisten mielestä niin paljon hienompaa, mutta minulle parempaa. Voimia, kiitos!