Unelmilla on siivet

Eräässä runossa oli lause, että "elämään tarvitaan siivet ja juuret". Juurista jo kirjoitinkin tässä joku päivä sitten, olisiko siipien vuoro nyt? Olin entisessä elämässäni mukana taidejutuissa. Mitenkähän sekin on jäänyt? Kuitenkin, muistin tämän siipi-asian tänään kotimatkalla ja kaivoin lehtileikkeet esille. Osallistuin puolenkymmentä vuotta sitten yhteisötaidetapahtumaan, jossa naiset tekivät majoja. Minun majani nimi oli "Unelmilla on siivet" ja siinä minun majallani oli siivet. Maja kuvasti sitä turvallisen pesän tilaa, jossa haluaisi olla, mutta kuitenkin siinä oli siivet, joilla saattoi lentää kauas pois. Kauas pois arjesta. Lehtijutussa muistelen siellä Kainuussa mökillä olevaa majaa, jonka tein siskoni kanssa puuhun. Laudoista. Kestävän majan, oikean talon. Että se edusti jotain pysyvää muutoksessa. Ja oli se siellä puussa vuosia...

Kun unelmilla on siivet, niin voi ajatella mitä vain. Ihan mitä vain. Unelmissa kaikki on mahdollista. Elämä muotoutuu unelmissa toisenlaiseksi, värikkäämmäksi, kauniimmaksi, jotenkin terävämmäksi. Keskitie puuttuu unelmista. Ei sitä unelmoi siitä, että ajelee töistä kotiin, hakee lapset, laittaa ruokaa, katsoo Pikku Kakkosen, kylvettää lapset, laittaa iltapalan... Unelmissa sitä on rohkea ja voimakas, oman elämänsä sankaritar. Värit ovat kirkkaita ja voimakkaita, hajut ja maut tuntuvat, elämä on rosoista tai ylellisen pehmeää. Ei unelmissa koskaan mitäänsanomatonta harmaata, joka ei tunnu miltään, ei haise miltään, ei maistu miltään.

Samalla kun kaivelin niitä lehtileikkeitä, löysin leikkeitä myös vuosia sitten tekemästäni Aasian matkasta, jonka pohjilta pidettiin jokunen näyttelykin (siitä ne lehtileikkeet). Sielläkin elämä oli värikästä, hajuista ja makuista. Vieläkin minulla on yksi siltä reissulta ostettu kirja, jota en avaa kuin harvoin. Silloin, kun unelmat tarvitsevat siivet. Nimittäin sen kirjan sivuilla tuoksuu muistot maasta, jossa olin. Ihan oikeasti. Ei painomuste, eikä paperi, vaan ihan jotain muuta. Kun sen kirjan sivuja haistaa ja laittaa samalla silmät kiinni, voi vuosienkin jälkeen hetken olla siinä elämässä.

Joskus naistenlehdessä tai jossain oli juttu, että unelmat pitää tehdä näkyviksi. Leikata vaikka lehdestä mökin kuva, jos siitä unelmoi. Sitten laittaa se kuva näkyville. Jääkaapin oveen, työpöydälle tai vessan peiliin. Jonnekin, mistä sitä katsoo. Ja kun sitä katsoo, niin tahtomattaankin alitajuisesti alkaa tavoitella unelmaansa. Pikku hiljaa, askel askeleelta alkaa tavoitella sitä, mitä on kuvannut. Tekee alitajuisesti oikeita valintoja. Mikähän olisi minun unelmani kuva?