Selkeneeköhän olo joskus?

Aloitin blogin jo monta kuukautta sitten siitä syystä, että sen avulla jotenkin selkenisi, mitä haluaa. Näissä elämän risteyksissä ei tiedä, minkä tien valitsisi ja siksi kulkee sitä väylää suoraan, jolle on sattunut astumaan. Risteysten jälkeen tie on kapea ja mutkainen, siksi vaikea valinta. Joinakin päivinä valinnat ovat vaikuttaneet selkeiltä, toisina päivinä kaikki on sumeaa ja sekavaa, pelottavaa.

Nyt olen ihan kahden vaiheilla taas kerran. Olo on sellainen, että jos olisin hyvä vaimo ja äiti, sitoutuisin täysillä tähän perheeseen ja tämän perheen tulevaisuuteen. Sulkisin mielestäni kaikki muut vaihtoehdot ja olisin tässä ja nyt. Toisaalta olo on sellainen, että kun meille on annettu vain yksi elämä, niin kai se olisi kohtuullista, jos siinä elämässä saisi olla onnellinenkin? Mutta toisaalta; ei sitä kukaan lupaa. Jos lähden tästä parisuhteesta, niin mistä sen tietää, vaikka minusta tulisi katkeroitunut, yksinäinen, eronnut nainen lapsineni. Toisaalta sen lähtemisen risteyksen jälkeen saattaisi aueta sellainen tie, jota en osannut edes kuvitella. Ihana tasapainoinen elämä. Täynnä hienoja hetkiä.

Onko niin, että valinnat selkenevät odotellessa? Että pakolla ei kannata tehdä mitään? Kun paine johonkin valintaan on rittävän suuri, silloin sen valinnan pystyy tekemään ja sen takana seisomaan. Että tällä väylällä tulee sellainen este, että valitsen sivutien luonnollisesti, mitään epäröimättä? Kävi miten kävi. Vai käykö niin, että tuskin tämä väylä menee koskaan kokonaan umpeen, käy vain myöhemmin kurjemmaksi, huonommaksi, kapeammaksi? Ja sivutiet loppuvat kokonaan. On vain tämä tie ja minä sillä? Mitä pitäisi tehdä?