Päivien pituus korreloi kirjoitusten määrään

On taas ollut pitkä päivä. Yleensä aina sunnuntait ovat niitä pitkiä päiviä, kun odottaa, että tulisi jo ilta. Nyt kun perjantai jo oli vapaapäivä, on tämä lauantai ollut pitkä. Kuinkahan pitkä huominen sunnuntai on? Päivät kotona menevät omalla rutiinillaan, johon kuuluu ruokaa säännöllisin väliajoin, pesut ja pisut, leikkihetket, ulkoilut, välissä pyykinpesua, ruuanlaittoa, halkojen kantamista, siivoamista.... Tavallisia asioita. Ja kun kaikki kiireimmät ehtii touhuta lauantaina (tai siis tässä tapauksessa perjantaina), jää sunnuntaille joutavaa aikaa. Ruokaakin on yleensä jäänyt lauantailta niin, että selviää lämmittämällä. Pitäisi siis seisahtua. Ja silloinpa se aika käy pitkäksi. Ajatukset usein pyörivät siinä, että miten saisi sopuisasti väisteltyä miestä, että voisi olla lasten kanssa keskenään tai jopa välillä yksin. Mutta kun kuitenkin kaipaisi juttukaveria, tulee kirjoiteltua tänne. Ja kyllä ystävillekin.

Lomakin on tulossa. Kokonaiset neljä viikkoa yhtä soittoa peräkkäin. Onneksi miehellä ei ole lomaa yhtä aikaa, joten pääsee vähän vähemmällä stressillä. Lasten kanssa päivät kyllä sujuu. Mennään mummulaankin, viikoksi varmaankin tai jos kaikki sujuu hyvin, niin ehkä pidemmäksikin aikaa. Mitään erityisiä suunnitelmia ei ole, päivät ne seuraavat toisiaan ja lasten kanssa ei niin jaksa suunnitella. Kuitenkin jommallakummalla on nuha tai maha kipeä heti, kun olisi jotain suunnitellut. Mennään päivä kerrallaan. Nukutaan aamulla toivottavasti pidempään kuin kuuteen ja aloitetaan aamu pötköttelemällä vierekkäin. Minä ja lapset. Kyllä se elämä siitä suttaantuu.