sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Ehkä loma tekisikin hyvää


Viikon päästä alkaa loma. Tai siis viiden työpäivän jälkeen. Minusta töissä on mukavaa, ainakin yleensä. Viihdyn töissä. Mukavat työkaverit. Innostavat työtehtävät. Ilmastoidut huoneet. Pääsääntöisesti hyvät pomot ja järkevät työajat. Hyvä ruoka. Mikäs siellä on ollessa. Päivät kuluvat ilman kuluttamista, etenevät jouhevasti. Tekemistä on ja seuraavallekin päivälle jää.

Lomalla sen sijaan tulee usein stressiä. Mies haluaa eri asioita kuin minä. Pitäisi mennä koko ajan jonnekin. Lapset stressaantuvat paikanvaihdoksista ja autossa istumisesta. Päiväunet menevät sekaisin. Ruokarytmit menevät sekaisin ja tarjolla on kiukuttelevia lapsia. Minä pakkaan kaikkien kaikki tavarat, huolehdin ne autoon ja autosta pois, jokaisessa yöpaikassa hoidan nukkumiset, pesemiset, pukemiset, pakkaamiset... Riitelen arkipäivän asioista, että mies huomaisi lastenkin tarpeet. En minä jaksaisi.

Tämän kesän unelmalomalla olisin kotona lasten kanssa. Nimenomaan lasten kanssa. Herättäisiin virkeinä, juotaisiin kahvit ja syötäisiin aamupalat aamuauringossa pihalla, leikittäisiin oman pihan leikkipaikoilla ja joskus tehtäisiin pieniä retkiä; leikkipuistoon, kauppaan, lähimetsään. Nukuttaisiin päiväunet omassa sängyssä. Saunottaisiin omassa saunassa. Oltaisiin vaan. Voisi sitä yhden pidemmänkin retken tehdä, mummulaan vaikka. On tutut paikat, tutut sängyt, kaikkea tavaraa lakanoista lähtien ei tarvitse pakata mukaan. Onkohan taaskin liikaa vaadittu unelma?

Mutta otsikkoon viitaten. Olen usein viikonloppuisin ahdistunut kotona olemisesta, kun mies on paikalla. En jotenkin vaan jaksa miestä niin montaa tuntia yhtäsoittoa. Nyt kuitenkin olen jo kolmatta päivää kotona juhannuksen takia ja jotenkin tämä onkin mennyt aika hyvin. Tänään ei enää niin ahdistakaan. Ehkä kotonakin saattaisi olla kivaa. Vaikka mieskin olisi paikalla. Tai no ehkä ei kivaa, mutta siedettävää. Lasten kanssa ainakin on mukava olla enemmän. Ehkä loma tekisikin hyvää.