Keskustelua taas käyty ja näytelmä aloitettu

Eilen lähti taas keskustelu käyntiin aika mitättömästä syystä loppujen lopuksi. Keskustelun lähtö oli se, kun mieheni halusi tilata uuden nettiliittymän puhelimeensä (joka kädessä nykyään istuu aina jossain, liikaa älyä koneessa). Minä sen sijaan halusin ensin selvittää, että mitä liittymiä meillä jo on ja kuinka pitkillä sopimuksilla. Siis pääseekö niistä irti. Mieheni suuttui moisesta pikkumaisuudesta ja riita oli valmis. Tähän vielä sivuhuomautuksena, että minä hoidan perheen kaiken rahaliikenteen siitä syystä, että minä maksan kaiken. Miehen tulot ovat reilut 200 euroa kuussa ja sen summan hän käyttää vanhoihin velkoihin ja joihinkin omiin menoihini, joita en tiedä. Minä siis hoidan kaikki hänen laskunsakin

Riidan aikana sain kuulla mm., että:

a. olen mieleltäni sairas ja miehellä on missio parantaa minut. Siitä syystä hän ei voi edes harkita avioeroa, hän kestää myötä- ja vastamäet ja nyt vain minulla on pieni vastamäki sairauteni (?) johdosta.

b. olen kohtuullisen kelvoton äiti, joka ei ymmärrä lasten erityispiirteitä, vaan koittaa laittaa heidät jonkin omaan muottiin, joka ei ole hyvä muotti. Tähän liittyy työssä käyminen, koska kunnollinen äiti laittaa lapset ja perheen etusijalle ja on heidän kanssaan kotona. Jos olisin hyvä äiti, olisin iloinen ja onnellinen työttömyysturvalla, asumistuella, toimeentulotuella ja mitä tukia nyt lienee voisi saada. Ja siis kotona. Yhdessä miehen ja lasten kanssa.

c. harjoitan henkistä väkivaltaa parisuhteessa. Tämä on selvinnyt miehelle nettiä tutkimalla ja jonkun testin mukaan kuulemma täytän KAIKKI kriteerit moiselle puuhalle. Näihin kuuluvat mm. rahalla hallitseminen (eli en anna miehelle riittävästi rahaa ja huomautan turhista menoista), huomauttelen pois paikoiltaan olevista tavaroista ( tälläiselle henkiselle väkivallalle on kuulemma tyypillistä, että tavarat pitää olla kaikki paikoillaan ja yksittäisistä erheistä huomautellaan; minä huomautan miehelle käytetyistä korvankaivelupumpulipuikoista, joita on jokapaikassa. Ne ovat ällöttäviä. Sen sijaan olen jo aikaa sitten lakannut huomauttamasta likaisista astioista, likaisista vaatteista, räkäisistä nenäliinoista ja sen kaltaisista asioista), lisäksi onnistumista ei kiitetä, pelkkiä huonoja kaivellaan (eli en kehu vuolaasti kaikesta hetkittäisestä hyvästä, mitä on tapahtunut. Kaikki hyvä pitäisi riittää moneksi päiväksi, minä vain en ymmärrä sitä hyvää, joka on minua kohdannut).

d. nukkumaan mennessä mies vielä mutisi, että olen paholaisen lähettiläs. Ehkä minusta siis kohta manataan pahoja henkiä, se saattaisikin auttaa? Tämähän tietenkin selittäisi kaiken ja olisin syyntakeeton.

Minä tietenkin sanoin miehelle jämäkästi ja lempeästi, kovaa ja hiljaa, useaan kertaan, että herra on hyvä vaan ja lähtee ovesta ulos, jos ei meno mitenkään miellytä. Loppuu kaikki henkinen väkivalta ihan siihen ja heti. Mutta ei. Ei mies halua lähteä. Kun parisuhteeseen on lähdetty, parisuhteessa ollaan. Se on ikuinen sopimus. Tai ainakin lähes. Näin minä käsitin mieheni ajatuksenjuoksusta.

Nyt siis on näytelmä aloitettu, jossa minä näyttelen onnellista ja hymyilevää vaimoa, jonka kaikki tarmo menee siihen, että perheessä olisi asiat hyvin. Mitenkähän tämmöinen näytelmä saadaan päätökseen, esirippu kiinni ja raikuvat aplodit vielä kaupan päälle?!