tiistai 18. lokakuuta 2011

Jatkoa toinen nainen-teemaan


Sain edelliseen kirjoitukseeni sekä kannustavia että tuomitsevia kommentteja. Erityisesti jäi mieleen kommentti, että teen väärin kaikkia kohtaan. Ketä kaikkia? Itseäni? Tätä toista miestä? Se on selvää, että tilanne on väärin omaa miestäni ja oletettavasti myös toisen miehen vaimoa kohtaan. Mutta että kaikkia kohtaan? Jos minun epätoivoiselta vaikuttavassa arjessani on jotain, joka pitää minut tolpillani, niin onko se väärin minuakin kohtaan? Onko väärin tarjota lapsille joskus iloinen ja onnellisen oloinen äiti? Jos minä ja toinen mies tiedämme missä mennään, niin onko se häntäkin kohtaan väärin. Tarjota hänellekin joskus hetki, jolloin kokee tulleensa ymmärretyksi ja hyväksytyksi?

Ei asiat ole aina niin musta-valkoisia. On helppoa sanoa, että on oikein olla uskollinen aina, hengessä ja ruumiissa. Mutta mitä se uskollisuus on? Että rakastaa myötä ja vastamäessä? Että molemmat tekevät niin? Vai että toinen tekee niin? Vai että toinen aiheuttaa niitä vastamäkiä ja toinen käyttää energiansa, aikansa ja rahansa siihen, että olisi joskus myötämäkiäkin?

Ymmärrän minä, että väärin teen. Siis yleiseltä moraaliselta kannalta. Kuuluisi olla onnellinen siinä omassa kodissaan ja kaikki siitä pois on väärin. Mutta jos ei ole onnellinen? Ja jos on koittanut saada miestä jo monia kertoja ymmärtämään, että etsikkoajat jo olivat ja menivät? Onko sittenkin ihan todellakin paheksuttavaa, että ystävänä on ihminen, josta mieheni ei tiedä?