keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Rakkaus?

Katsoin eilen televisiosta rakkausdraamaa. Vaikeissa oloissa toisen kunnioitus ja ihailu löytyivät ja sitä myötä rakkaus. Ikävä kyllä loppu oli onneton, mies kuoli, rakkaus jäi elämään. Olisiko lie kestänyt pyykinpesua, kurarukkasia ja pois vietäviä roskapusseja? Ei ollut siinä elokuvassa mistään niin maallisesta puhetta.

Mitä se rakkaus edes on? Muistan sen lämpimän tunteen, joka on puistellut koko vartaloa, kun vain ajatteleekin toista. Muistan sen, kun toisen koskettaminen saa sähkövirran kulkemaan. Sitä en ole kokenut, että aamuisin olisi hyvä herätä toisen vierestä vielä vuosienkin jälkeen. Että joku sipaisisi hiukset pois silmiltä ja antaisi minun vielä nukkua hetken. Mutta mistä edes rakkauden tunnistaa? Minä taidan erehtyä luulemaan rakkaudeksi ystävällistä puhetta. Sitä, että joku on minulle ystävällinen. Huomaa, että olen olemassa. Rakastun. Tai luulen rakastuvani. Toinenkin luulee rakastavansa, lähtee mukaan minun tunteeseeni?

Sen tiedän, että miestäni en rakasta. En millään enää. Mutta jos nyt saan itsestäni sen verran itsekunnioitusta esiin, että saan eron aikaan, niin uskallanko enää koskaan edes puhua miesten kanssa? Siinä pelossa nimittäin, että luulen ystävällisyyttä rakkaudeksi? Että kohta minulla on taas vaivoinani joku, joka oli minulle hetken ystävällinen ja lakkasi sitten olemasta? Miltä rakkaus tuntuu? Kun vuosien jälkeen rinnalla on sama ihminen ja yhä sanoo, että rakastaa. Miltä se tuntuu?