Ilmapiirin lietsomista

Olin eilen töissä palaverissa, jossa keskusteltiin määräaikaisista ja vakituisista työsuhteista. Meidän kantamme oli, että mikäli mahdollista, hyvät ja osaavat tyypit pitäisi vakinaistaa. Että ihmisillä on perheet ja asuntolainat ja sellaiset ihmiset haluavat työuraltaan jatkuvuutta. Että sitoutuminen on osin sidottu työsuhteen laatuun. Kuka oikeasti innostuu suunnittelemaan työpaikkansa kehittämistä kolmen vuoden päähän, kun oma työsuhde on katkolla kuukauden päästä? Lisäksi näillä hyvillä tyypeillä on kysyntää muuallakin. Lähteminen meiltä on mahdollisesti vain ajan kysymys. Henkilöstöhallinnon ja ylimmän johdon kanta oli, että ketään ei vakinaisteta, jos vain voidaan määräaikaisuuksia mitenkään perustella. Vaikka siis tarvettakin olisi. Heidän mielestään määräaikaisuuksia on ollut aina ja ihmisten vain pitää tottua epävarmuuteen elämässään.

Jäin miettimään, että mitenkähän paljon tosiasiassa aina sälytetään työntekijän harteille sitä työnantajalle kuuluvaa riskinottoa ja epävarmuutta. Palaverissa puhuimme tämän toimintamallin haitallisuudesta ilmapiiriin. Sanoimme, että ihmisille tulee epävarma olo, puhutaan käytävillä, on lähtemisen meininki, kun oikein muutakaan ei tarjota. Että sellainen ilmapiiri ei kanna eteenpäin. Meitä välimallin esimiehiä syytettiin sen lietsomisesta. Mitä tässä voi tehdä?