perjantai 18. toukokuuta 2012

Ihmissuhdekuplia


Joskus tuntuu, että ihmisuhteet ovat kukin omassa kuplassaan. Tai no joidenkin osalta kuplat saattavat olla osin samoja, mutta kuitenkin jokaisen kupla on omanlaisensa. Oman kokoisensa. Tarkoitan tällä sitä olemisen tapaa, jolla jokaisessa ihmisuhteessa ollaan. Missä kulkevat ne rajat, joiden mukaan käyttäydytään? Kuka ne rajat aina asettaakaan vai tulevatko rajat kohtaamisista? Voiko tämän kanssa puhua tästä asiasta? Tai ehkä voisi, mutta puhuisinko? Entäs tämä, mitä minä tämän kanssa aina teen? Joskus rajat ovat kovin venyviä, kupla on kuin kumia. Venyy tarvittaessa, joustaa, mutta useimmiten palaa ennalleen. Joskus kupla laajenee jonkun tapahtuman seurauksena lopullisesti. Ihmissuhde saa uuden muodon. Muuttuu erilaiseksi. Useimmiten suuremmaksi.

Joskus ihmisuhteissa ne rajojen kokeilemiset ei saakaan rajoja venymään, vaan kuplaan tulee reikä. Ihmisuhteen ainekset valuvat reiästä ulos ja ihmissuhdekupla lässähtää kokonaan. Lakkaa olemasta tai tyhjenee niin pieneksi, että se ei melkein ihmissuhde enää olekaan. Joskus sen reiän voi paikata ja rakentaa kuplan uudelleen. Sellainen kupla venyy hitaasti, kun reikäpaikkaa pitää varoa. Joskus ei paikka pysy millään, tyhjenee aina uudelleen, kunnes lakataan täyttämästä.

Rajojen kokeileminen on toisinaan ahdistavaa aikaa, toisinaan taas ihanaa. Jos rajojen kokeileminen tuottaa tulosta, kupla laajenee, on edessä joskus kuin uusi suhde. Joskus saa nenilleen siinä rajojen kokeilun vaiheessa. Kupla näyttää ensin venyvän, mutta paukahtaa sitten kasvoille niinkuin kuminauha joskus tekee. Saattaa sattua.