torstai 3. toukokuuta 2012

Eksynyt olo


Eilen olin ensimmäistä päivää uudessa työssäni. Aamulla meni tunti ihan hyvin, mutta sitten opastajani lähti kokoukseen ja jäin yksin. Istuin hetken ja ihmettelin, että mitähän minun pitäisi tehdä. En osannut ryhtyä mihinkään. Ei ollut semmoista asiaa, jonka olisin osannut hoitaa. Puhelin ei soinut, sähköpostia ei tullut. Vaihdoin sitten järjestystä ja purin muuttolaatikot. Sitten opastajani jo palasikin ja jotain saatiin aikaan.

Tänään sujui jo paremmin. Aamupäivä oli minuuttiaikataululla palavereja, joten en ehtinyt ihmetellä. Iltapäiväksi oli jo sähköpostikin täyttynyt. Jotenkin on kaikkinensa kuitenkin sellainen eksynyt olo. Mitä pitäisi tehdä? Minne pitäisi mennä? En osaa ottaa oikein kantaa mihinkään. Laitan nimiä alle, kun sihteerit eteeni papereita antavat. Kai se tästä, päivä kerrallaan.