Halkopino

Tein tänään halkopinon. Halkopinon alku on surkea muistutus niistä syistä, miksi talo on myynnissä ja miksi haluan erota. Eräs helmikuun pakkaspäivä viime vuonna mies soitti, että on tilannut puita. Että puut tulevat seuraavana päivänä ja että minun pitäisi nostaa rahaa puukuormaa varten. Kuulostaa aivan hienolta, mutta sitä oli edeltänyt eräitäkin keskusteluja, joilla koitin saada miehen tekemään polttopuita. Aineksia olisi ollut, välineitä olisi ollut, tila missä tehdä olisi ollut. Aikaakin miehellä olisi ollut, vaan ei ollut tahtoa. Minulla sen sijaan ei olisi ollut rahaa. Mies oli tilannut vaivattomasti paikkakunnan kalleinta, konekuivattua, määrämittaan katkottua koivuhalkoa yhden kuorma-autollisen. Taloon, jossa ei ole liiteriä. Mitäs niille sitten puille? Pantiin pressu päälle. Siinähän olivat puut. Kevään tullen puita piti pinota. Ei jaksanut miestä oikein pinonteko kiinnostaa, eikä minuakaan siinä vaiheessa enää. Sanoin, että olkoon minun puolestani. Maatukoot siihen. Ja niin ovat alimmat tehneetkin.

Tein nyt sitten kuitenkin kauniin pinon niistä lopuista haloista, mitä vielä jäljellä oli. Jos se talo  nyt joskus saadaan myytyä, niin onpahan seuraaville kaunis pino. Koivuhalkoja.