lauantai 21. tammikuuta 2012

Hyvistä asioista


Tässä blogissa, kuten monissa muissakin, on pääpaino niillä asioilla, jotka ovat huonosti. Kun monelle blogit ovat niitä purkautumis- ja pohtimispaikkoja (kuten minullekin), tulee blogiin pohdittua juuri niitä huonosti meneviä asioita. Hyvät jakaa lähipiirille, niistä ei tule kirjoitettua. Mutta jos nyt kuitenkin kirjoittaisi. Tulisi ne hyvätkin asiat näkyviksi vähän enemmän.

Tällä viikolla ilon aiheena on ollut vuokra-asuntomme huoltoyhtiö. Keittiöön vaihdettiin hana, vessan hana korjattiin, lastenhuoneen patteri saatiin toimivaksi ja ensi viikolle sovittiin uuden jääkaapin toimitus. Tämä kaikki ilman kiukuttelua, yhdellä puhelinsoitolla, asiakaspalveluhenkisesti. Kyse on nyt sitten vielä kaupungin vuokra-asunnosta ja kaupungin huoltoyhtiöstä.

Spontaani ystävällinen ele tuli työpaikalta. Eräs työkaveri sanoi, että häneltä on jäänyt yli sellaista tavaraa, jota ehkä voisivat päiväkodissa käyttää. Että haluaisinko viedä? Tottakai halusin ja vein. Iloistui sekä päiväkoti että minä. Olisihan tavaran voinut laittaa roskiinkin, vähemmällä olisi työkaveri päässyt. Mutta ei. Hän lajiteli ja pakkasi päiväkotiin lahjan.

Mies yllätti viikolla pannukakulla. Oli tutkinut jotain reseptejä ja löytänyt mielenkiintoisen pannariohjeen, erilaisen kuin sen, jolla meillä tavallisesti tehdään. Mies sitten kokeili sitä ja saimme iltapalaksi kerrassaan mainiota pannaria mansikkahillolla. Ihan vaan yllättäen.