tiistai 15. lokakuuta 2013

Rajat

Ritarin kanssa tuli erimielisyys. Tai no ei ehkä erimielisyyskään, vaan näkemysero. Ritarin tapa toimia erässä asiassa, tai no ei edes tapa, vaan aie toimia, sai minut pahoille mielin. Vastasin ensin hänelle suunnilleen, että ok, vaikka minulla oli kyyneleet silmissä. Mietin sitten, että eihän hän voi tietää miltä minusta tuntuu, jos en sano. Kirjoitin sitten hänelle, että miltä minusta tuntuu, mitä tunteita heräsi. Mietin taas hetken ja tulin tulokseen, että minun on kerrottava hänelle, miksi ensin vastasin kuitenkin ok. Ja niin hän sai selvityksen siitä. Taas mietin hetken aikaa, että eihän hän voi arvaamalla päästä siihen tulokseen, johon haluaisin, vaan minun on se hänelle kerrottava. Ja niin hän sai jälleen uuden viestin, jossa kerroin, että missä minun rajani tässä asiassa menevät ja selityksen siitä, miksi ne menevät juuri siinä.

Näistä viesteistä seurasi hiljaisuus. Tiedän, että hän ei roiku iltakausia sähköpostillaan, joten hiljaisuus saattoi johtua siitäkin. Lähetin hänelle hyvänyönviestin tekstiviestillä, jossa kerroin myös, että sähköpostissa on erinäisiä viestejä. En saanut vastausta, mutta hyvin mahdollisesti hän oli jo nukkumassa. Mutta aamullakaan ei tullut viestiä, joten todennäköisesti hän jäi pohtimaan sekä syitä että seurauksia. Niitä minun rajojani. Vielä en tiedä kuinka käy. Mutta minulla on hyvä olo siitä, että näin alkuvaiheessa uskalsin sanoa miltä minusta tuntuu. Uskalsin olla minä, enkä myötäillyt häntä hyväksymisen toivossa. Jos hän päätyy siihen, että minun rajani olivat liikaa, en mahda sille mitään. Olisin valmis keskustelemaan hänen tunteistaan ja hänen rajoistaan, hakemaan kompromissiakin, mutta ilman puhetta en voi sitä tehdä.

Nyt on uskallettava heittäytyä tähän epävarmuuden tunteeseen ja odotettava.